Päästyäni kotiin kokeilin kirjoitusta, puolituntia oli kulunut ja mitään ei tapahtunut. Kokeilin myöhemmin uudestaan.. Aina ennen kirjoituksen aloittamista otan esiin raamattuni ja lausun Isä meidän rukouksen, sytytän kynttilän ja aloitan.
Meni kymmenen minuuttia.. Ajatukseni alkoivat olla ihan muualla, oikeastaan ei missään. Ennenkuin edes huomasin alkoi kynä liikkua, sydämeni alkoi hakata pelosta, kyneeleet valuivat ja mietin että pitäisikö heittää kynä pois. Jatkoin kuitenkin, kirjaimista alkoi muodostua Mik... Teksti kaartoi vinosti oikealla. Mietin mielessäni että apua jos sieltä kysytään jotain, koska alku oli mik...? Siitä muodostui kuitenkin setäni nimi. Olin helpottunut! ..samalla jäykkänä pelosta, tärisin ja itkin ja kaikkea mahdollista ja mietin että ei tälläinen voi oikeasti toimia. Siitä huolimatta en uskaltanut jatkaa pidemmälle..
Lähdin sitten kyyneleet silmissä kauheassa paniikissa ajamaan kaverini luo, yritin soittaa kaikki kaverit läpi mutta kukaan ei vastannut. Pääsin kaverini pihaan jolloin serkkuni avovaimo joka tietää näistä asioista vastasi puhelimeen, kerroin kaiken tapahtuneen. Käskin hänen kysyä tädiltäni että millainen käsiala sedälläni oli ollut, myöhemmin tuli viesti että teksti kaartoi oikealle vinosti ja M-kirjaimen kohdalla hän teki yleensä koukeron, niinkuin tekstissä oli. Lupasin soittaa myöhemmin takaisin uudelleen ja lähdin sisälle kavereiden luo.
Olin miettinyt usein että uskaltaisinko puhua asiasta vanhemmilleni, pitäisivätkö he minua ihan päästään seonneena?! Päätin kuitenkin että kun kavereiltani kotiin pääsen niin sitten kerron..
Pääsin kotiin ja vanhempani istuivat molemmat keittiön pöydän äärellä ja sanoin että nyt on asiaa. Kyyneleet silmissä siinä sitten kerroin kaiken tuntemuksistani ja tapahtuneista ja näytin sitä setäni kirjoitusta mikä paperille oli tullut. Meillä oli tallessa joitain asiapapereita ja vertasimme tuota nimikirjoitusta niiden asiapapereiden allekirjoituksiin joita hän oli eläessään allekirjoittanut. Allekirjoitus oli sama kuin mitä setäni automaattikirjoituksella oli minulle kirjoittanut..
Vanhempani eivät voineet olla uskomatta koska olin niin paniikissa etten olisi voinut vaan keksiä tuollaista, ja allekirjoituskin täsmäsi.. Päätimme kokeilla kirjoitusta niin että vanhempani olisivat mukana. He olivat aluksi aika skeptisiä! Isäni alkoi kysellä häneltä asioita joista itse en voinut tietää koska olin silloin 1-vuotias kun setäni tappoi itsensä, vastaukset olivat oikein jolloin isäni alkoi uskoa. Käskin hänen ottaa kynän käteen, mutta isälläni on niin jäykkä käsi ettei hän sitä kokonaan rennoksi saanut mutta sen verran että siihen ilmestyi nro. 7.
...Sen tarkoitus jääköön vain meidän tiedoksi!
On asioita joita en täällä blogissa välttämättä tuo ilmi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti